Maailman Kallein Elokuva

  • tehnyt

Maailman kaikkien aikojen kallein elokuva Avatar sai ensi-iltansa eilen. Ainakin 500 miljoonaa dollaria maksanut elokuva on kaikkien aikojen kallein, mutta mitkä muut elokuvat ovat maksaneet maltaita? Chicagonow.com listasi 15 kaikkien aikojen kalleinta elokuvaa.

Jatko-osa Jim Carreyn hitille Bruce – taivaanlahja (2003) osoittautui tavallista komediaa monimutkaisemmaksi tuotannoksi arkkeineen, tulvineen ja eläimineen. Lopputulos oli omana aikanaan maailman kallein komedia, mutta valitettavasti se on kaikkea muuta kuin maailman hauskin. Tarinassa viljellään kliseisiä elämänviisauksia, ja juoni on yhtä suurta aukkoa.

James Cameronin ohjaama Avatar on dollareissa mitattuna maailman menestynein elokuva. Eipä siis ihme, että sen jatko-osiin halutaan syytää studiotasolla rahaa lapio heiluen. Lähes 2,8 miljardin lipunmyynnin kerännyt Avatar saa kaikkiaan neljä jatko-osaa vuosina 2020-2025. Niistä ensimmäisen eli Avatar 2:n on määrä ilmestyä jouluksi.

34 riviä  · No. Elokuvan nimi Julkaisuvuosi Budjetti Arvo vuoden 2008 euroina Tuotantomaat.

Kyllä tietääkseni Titanic on yhä maailman kallein elokuva, jos aikanaan paljastettu 200-250 miljoonan dollarin budjetti pitää paikkansa. Imdb:n mukaan 200. T3:sen budjetti imdb:n mukaan 175 milj. dollaria. Ja kyllä se LOTR-trilogiakin maksoi enemmän kuin sen vajaa 300 miljoonaa dollaria, lisälaskusta ei vaan ole ääneen paljoa puhuttu.

Tämä on maailman kallein elokuva – hintalappu lähentelee 350 miljoonaa dollaria. Jussi Huhtala 24.6.2014 6:44. Jaa. Business Insider -talouslehti on julkaissut listan maailman kalleimmista elokuvista. Listalle on koottu 30 kaikkien aikojen kalleinta elokuvaa niiden arvioitujen budjettien perusteella.

Titanic (vuoden 1997 Elokuva) – Wikipedia Elokuvaa rahoittivat osittain Paramount Pictures ja 20th Century Fox; tuohon aikaan elokuva olikin kallein koskaan tehty elokuva. Titanic oli ensimmäinen yli 2 miljardin lipputulot kerännyt elokuva ja pysyi maailman taloudellisesti menestyneimpänä elokuvana kaksitoista vuotta.

Lue artikkeli

14.11.2013  · Maailman kallein taide-elokuva. Vannoutuneena Aronofskyn kannattajana odotin pelonsekaisin tuntein Noah-elokuvaa, sillä kun Aronofskyn kaltainen auteur antaa itsensä ison studion hampaisiin, siinä saattaa kadottaa jotain olennaista originaalista tyylistään kun salkkumiehet ja rahan paine rupeaa hengittämään niskaan.

14.11.2013  · Maailman kallein taide-elokuva. Vannoutuneena Aronofskyn kannattajana odotin pelonsekaisin tuntein Noah-elokuvaa, sillä kun Aronofskyn kaltainen auteur antaa itsensä ison studion hampaisiin, siinä saattaa kadottaa jotain olennaista originaalista tyylistään kun salkkumiehet ja rahan paine rupeaa hengittämään niskaan.

Vihdin Apteekki Scholl Geelipohjalliset Verkkokaupan asiakaspalvelu Asiakaspalvelu 030 621 20 (8 senttiä / minuutti) [email protected] Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin klo 09-21, la klo 09-19 ja su klo 10-18. Ylivoimaisesti parempi* tuki päivittäiseen käyttöön. Pehmeä geelitäyte ja sisäänrakennettu jalkaholvin tuki takaavat miellyttävän ja tukevan tunteen, joka auttaa jalkojasi jaksamaan koko päivän. Päkiän kohdalla lisäpehmuste. Pysyy tukevasti paikallaan. Suunniteltu

Luettelo eniten tuottaneista elokuvista – Wikipedia – Eniten tuottaneet elokuvat. Tässä luettelossa elokuvat on listattu niiden elokuvateattereissa saamien tulojen mukaan. 45 elokuvaa on saavuttanut yli miljardin dollarin lipputulot, joista Avengers: Endgame on ensimmäisellä sijalla. Lippuhinnan inflaatiota, väestön suuruutta tai lippujen ostamistrendejä ei.

Koivutapetti Haippi Hippi. Kysymys: Onko hippi täysin keksitty sana? Vastaus: Hippi-liike syntyi 1960-luvulla San Franciscossa. Englannin sanan hippie pohjalla on amerikanenglannin slangisana hip ’uusimpia virtauksia seuraava, avantgardistinen’. Tämän sanan syntyhistoria on kuitenkin tuntematon. Hippi-liikkeellään nuoriso vastusti porvaristoa, sen aatteita ja tabuja. Haippi on todellista. Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Uraansa keskittynyt liikenainen, unelmoiva hippi, energinen

5 KAIKKIEN AIKOJEN KALLEINTA ELOKUVAAMaailman kallein hotellihuone – tällainen on hulppea sviitti – Las Vegasin Palms Casino Resort -hotellista löytyy nyt sviitti, johon vain harvalla on varaa. Maaliskuun alussa avattu Empathy Suite maksaa nimittäin 100 000 dollaria (vajaat 94 000) euroa yöltä. New York Postin mukaan kyseessä on maailman kallein hotellihuone, ja se.